Kenen kummitäti?
Kuka sä oikein olet? No mitä te haluatte tietää? Ilmestyin tähän maailmaan vuonna 1999 ihanaan Lahden kaupunkiin, jossa en ole sitten sen koommin käynytkään. Käyn tätä tekstiä kirjoittaessani lukion toista luokkaa, tai "vuotta", niin kuin tämän meidän luokattoman lukion kanssa pitäisi varmaankin sanoa. Olen ainakin tähän mennessä selvinnyt kaikista kursseistani läpi kunnialla, vaikka muutaman kerran uusinta ei ole näyttänyt kovin kaukaiselta. Ei meitä kiinnosta mikään sun koulumenestys. Miksi ihmeessä sä teit tän blogin, et vaikuta siltä että sulta kannattaa ottaa lukioneuvoja. Ihan ensimmäinen syy tän blogin aloittamiselle oli se, että mun pitää tottua kirjoittamaan tekstiä suomeksi. Äidinkielen ylioppilaskokeisiin on vielä melkein vuosi, mä tiedän, mutta en kuitenkaan halua tajuta viikkoa ennen koetta, ettei tekstin kirjoittaminen onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Joten ajattelin, että olisi hyvä idea alkaa kirjoittamaan edes jotain, jotten olisi sit...